The Peter Principle

Kreikan talouskriisistä puhutaan nyt paljon, ja pakko on kai puhuakin jos se tulee maksamaan jokaiselle Suomalaiselle yli 300 €. Koska olen asioita hitaasti ymmärtävää sorttia, en jaksa ymmärtää, että miksi kreikkaa on avustettava. Kreikka on maa joka on velkaantunut pahasti, sen julkinen sektori on valtava byrokraattinen ja korruptoitunut hässäkkä, suurin osa yksityisen sektorin tuloista on peräisin julkiselta sektorilta ja kukaan ei maksa veroja. Kreikan pienet tulot kertyvät turismista ja muutamasta oliivista. Toisin sanoen Kreikan massiivista julkista sektoria ei rahoita kukaan tai mikään. Mitä järkeä on siis antaa lisää rahaa tuhlattavaksi? Minä en ainakaan halua rahoittaa Kreikkalaista virkamiestä jotta hän saisi jokapäiväisen tietokoneenkäyttölisänsä ja kannustaisin häntä siihen jatkossakin.

Onneksi julkinen keskustelu aiheesta on edes jotenkin järkevällä tasolla – kukaan muu muutamaa Suomalaista pöhköä poliitikkoa lukuun ottamatta ei usko, että Kreikka koskaan pystyy velkojaan lunastamaan. Tässä tämä koko homman absurdius piileekin – lainasummat ovat niin suuria, että muiden valtioiden pitää tukea Kreikkaa lainarahalla. Tässä on toki paperilla järkeä, koska lainoittavat valtiot saavat rahansa Kreikkaa edullisemmin, velka tosin pitäisi maksaa takaisin.

En myös jaksa ymmärtää, että miksi Kreikan auttaminen on niin tärkeää, mitä vahinkoa auttamatta jättäminen voisi aiheuttaa? Miksi nyt on ryhdytty historian suurimpaan kehitysapuprojektiin? Pelotellaan sillä, että Kreikan luottoluokitus vajoaa, vetäen muut kuramaat mukaansa. Eli jos ymmärrän oikein, niin annetaan Kreikalle velkaa, jotta se saisi jatkossa lisää velkaa halvemmalla.

Sillä tosiseikalla, että Kreikka on euromaa, ei ole mitään tekemistä minkään kanssa. Kreikan eurojenkäyttö ei uhkaa muita euromaita mitenkään siitä yksinkertaisesta syystä, että Kreikalla – kuten ei muillakaan euromailla ole omaa keskuspankkia. Kreikka ei voi itsekseen käynnistää setelipainoa paikatakseen vajettaan ja näin käynnistää euro-inflaatiota. Ainoa tapa selvitä veloista on sisäisen devalvaation kautta. Kreikan kohdalla krapula on toki jo niin kova, että on uuden ryypyn paikka. Puheet siitä, että ellei Kreikkaa auteta, eskaloituu kriisi muihin maihin, on valheellinen. Jos Espanja ja Portugali ovat kusessa, ei Kreikan auttaminen sitä miksikään muuta. Espanja on suuruutensa vuoksi jo muutenkin omillaan. On hölmöä kuvitella, että Espanja selviäsi jotenkin paremmin budjettivajeestaan kunhan Kreikka saa bailout-rahansa.

Olen lukenut tai kuullut joskus sellaisen yrityksiin kohdistuvan viisauden, jossa sanotaan, että sitten vasta kun rahat ovat loppu, alkaa innovointi. Miksei samaa voi soveltaa valtioihinkin. Kun huomataan, että rahaa ei tule, eikä lisää voi painaa, loppuu myös metsureiden ulkotyölisät jolloin Kreikasta tulee sisäisen devalvaation myötä edullinen turistimaa jolloin sieltä saa halpaa retsinaa ja oliiviöljyä. Hidas nousu voi alkaa. Halpa (lue:ilmainen) rahoitus vain kannustaa jatkamaan samaa rataa kuin ennenkin. Juuri näin kävi taannoin pankeille, riskinotto vain jatkuu eikä peliä ole vielä edes katsottu loppuun saakka. Pankeistahan tässä nytkin on kyse, eihän tässä mitään Kreikkaa olla pelastamassa vaan Kreikkaa rahoittaneita pankkeja.

Ps. Lukekaa Nikos Kazantzakisin romaani Kerro minulle, Zorbas. Loistava kirja joka auttaa ymmärtämään, että miksi Kreikka on köyhä maa jossa asuu rikas kansa.

Arvopaperipörssi on markkinapaikka, jossa kauppaa käydään yrityksen osakkeilla ja muilla rahoitusinstrumenteilla. Osakkeiden hinta on kelluva, tarkoittaen, että hinta määräytyy vapaasti kysynnän ja tarjonnan mukaan. Kysyntä ja tarjonta määrittelee hinnan, kysynnän ja tarjonnan määrittelee taas yleinen saatavilla oleva informaatio kaupankäyntikohteesta. Pörssin hinnoittelu on tästä syystä hyvin tehokasta. Tehokkailla markkinoilla kaikki olemassa oleva informaatio on osakkeen hinnassa, siis ainakin teoriassa ja mahdolliset hinnoitteluvirheet karsiutuvat tehokkaasti. Siltikin jostain kumman syystä kaupankäynti pörssissä on kielletty jos kaupankäynnin tukena käytetään informaatiota jota ei ole julkisesti saatavilla. Tällaista kauppaa kutsutaan sisäpiirikaupaksi ja touhu on kielletty rahoitusmarkkinoiden uskottavuuden vuoksi. Väite on absurdi, koska sisäpiiritiedon tehokas käyttö tehostaisi markkinoita entisestään. Suomessa rahoitusmarkkinoita valvoo Finanssivalvonta joka työllistää armeijan valvojia, konsultteja, virkamiehiä jne. Jokainen ”oikeaan aikaan” tehty osakekauppa tutkitaan ja tuomio tulee oli kauppa tehty sisäpiiritietoa hyväksikäyttäen tai ei. Ihmetystä herättää, että miksi moinen ylipäätään pitää kieltää? Lain mukaan sisäpiirikauppa on rikos. Rikoksella on aina uhri, tietyissä tapauksissa uhri on rikoksentekijä itse, esimerkkinä otetaan turvavyö- tai moottoripyöräilijän kypäräpakko. En keksi suomen rikoslaista kuin kaksi rikosta joilla ei ole lainkaan uhreja; toinen on sisäpiirikauppa ja se toinen on jumalanpilkka (17 luvun 10 §). Sisäpiirikaupassa ei ole uhreja – ainoastaan voittajia.

Osakekaupassa on aina kaksi osapuolta, ostaja ja myyjä. Oletetaan, että ostajalla on sisäpiiritietoa ja hän haluaa ostaa lisää osakkeita koska tietää niiden arvon kohta nousevan, myyjällä tätä tietoa ei ole käytettävissään. Tässä esimerkissä ostaja on voittaja ja myyjä häviäjänä. Merkillepantavaa on se, että myyjä olisi myynyt osakkeet joka tapauksessa oli ostajalla sisäpiiritietoa tai ei. Sisäpiirikaupan salliminen tai kieltäminen ei olisi vaikuttanut hävinneen osapuolen myyntipäätökseen mitenkään, joten miksi kieltää? Sisäpiirikauppa on kateusrikos joka ei nykypäivänä enää kuuluisi rikoslakiin vaan Akvinolaiseen hyve-etiikkaan.

Tässä vaiheessa on pakko mainita, että sisäpiirikauppaa ei pidä sekoittaa keinotekoiseen markkina-arvon vääristelyyn esim. tase-arvoja vääristämällä, tällainen touhu on täysin verrattavissa urheilumaailmasta tuttuihin sopupeleihin. Tähän toivosi Finanssivalvonnankin keskittävän teränsä harmittoman sisäpiirikaupan sijaan. Valitettavasti höveli kirjanpitolaki antaa yrityksille mahdollisuuden ihan laillisesti kaunistella taseitaan kaikella roskalla.

Taloussanomissa oli oli Jan Hurrin oiva kirjoitus: ”myöntäkää jo, tämä virhe synnytti finanssikriisin”. Kirjoituksessa finanssikriisin syntyyn tarjotaan puutteellisia pankkien vakavaraisuusvaatimuksia. Kirjoitus meni ihan nappiin, enemmänkin minua ihmetyttää se, että voiko asiasta edes olla mitään epäselvää. On hurskastelua syyttää ihmisen ahneutta, ahneus on ihmisluonteen biologinen perusominaisuus, joka ei ole häviämässä mihinkään. Oikein kanavoitu ahneus yhdistettynä laiskuuteen on se, joka meidät on tänne tuonut. Pankit olivat toki keskeisessä roolissa finanssikriisin synnyssä, mutta vain siitä syystä, että niille annettiin siihen mahdollisuus ja vieläpä aivan laillisesti. Pankit lainaavat ulos rahaa. Niin kauan kuin pankit voivat lainata rahaa jota heillä ei siis ole, syntyy finanssikriisejä jatkossakin. Pankit ovat liikeyrityksiä joiden ainoana tehtävänä on tuottaa rahaa omistajilleen. Muista liikeyrityksistä poiketen heillä on valtioiden näkökulmasta erityisoikeuksia. Osittaiskassavarannon turvin he saavat lainata ulos rahaa jota heillä ei ole ja maksuvalmiuden pettäessä tappiot sosialisoidaan veronmaksajien rahoilla. Tähän eivät tavalliset liikeyritykset pysty. Jos tavallinen talliainen toimisi pankin tavoin esimerkiksi osakemarkkinoilla, tarkoittaisi se sitä, että 100 € pääomatakuuta vastaan otetaan 1000 € velkaa ja pelataan koko summalla pörssissä. Jos sijoitukset tuottavat voittoa, niin otetaan samassa suhteessa lisää velkaa ja jatketaan samaa rulettia. Pelkoa ei ole siitä, että sijoitukset menevät pieleen koska valtio pelastaa aina kuiville.

Pankit puolustavat itse kiivaasti nykyistä järjestelmää ja miksi ei, onhan se heille loistava diili. Björn Wahlroos sanoi viime syksyllä Ylen haastattelussa, että vakavaraisuusvaatimuksia kasvattamalla päästään kyllä eroon finanssikriiseistä, mutta samalla myös talouskasvusta. Pidän Wahlroosia viisaana miehenä, mutta tässä hän on kyllä väärässä. Pankeilla on toki taloudessa merkittävä rooli; ne kanavoivat varoja sieltä missä niitä on, sinne minne niitä tarvitaan, mutta on melko absurdia väittää että tämä kaikki on mahdollista ainoastaan pankkien myötävaikutuksella. Se mitä pankit ovat nyt tehneet on, että ne ovat kanavoineet varoja tyhjästä sinne minne niitä tarvitaan. Kun otetaan huomioon, että pankeille valuu noin 20 % (En ole ihan varma prosentista, mutta samaa suuruusluokkaa kuitenkin) elinkeinoelämän tuottamista varoista, voidaan puhua jo kusetuksesta. Mitä itse tekisit jos kiinteistövälittäjä ottaisi 20 % välityspalkkiota? Tokihan on niin, että rahoituksen saanti olisi nykyistä vaikeampaa jos pankkien vakavaraisuusvaatimukset olisivat oikeasti tiukat, mutta täytyy ottaa huomioon, että löysä raha tuottaa virheinvestointeja ja edesauttaa näin nyt koettuja finanssikriisejä. Jos raha on löysässä ja halpaa, niin kynnys tehdä huonojakin sijoituksia on matala. Terveessä taloudessa pankkien rooli on olla rahan markkinapaikkana, pankithan eivät oikeasti rahaa lainaa. Rahaa lainaavat he, keillä sitä on. Pankin rooli on olla vain välittäjänä.

Tehokkaat markkinat ovat yksi vedonlyöjän pahimmista vihollisista. Ainoa tapaa voittaa on löytää väärin hinnoiteltuja kohteita mutta tehokkaat markkinat eliminoivat tällaiset kohteet hyvin tehokkaasti. Aikoina jolloin vedonvälittäjät laskivat kertoimet yksinään, saattoi taitava vedonlyöjä löytää helpostikin pelattavia kohteita laskemalla itse kertoimet vedonvälittäjää tarkemmin. Oli myös hyvin mahdollista, että vedonlyöjällä oli pelattavasta kohteesta ns. ”sisäpiiritietoa” jota ei ollut vedonvälittäjän käytettävissä. Sellaiset ajat ovat valitettavasti mennyttä. Nykyään kaikki tieto ovat helposti kenen tahansa saatavilla, sama koskee tilastotietoja ja menetelmiä niiden hyödyntämisestä kerroinlaskennassa. Internet on pullollaan kerroinvertailusivustoja sekä botteja jotka etsivät arbitraasikohteita. Vedonlyöntipörssit kruunaavat tämän kaiken tehostamalla markkinat äärimmilleen.

Olen jo aiemmin kirjoittanut siitä kuinka suuri joukko on arvioinnissaan tarkempi kuin muutama ”asiantuntija”. Otetaan esimerkkinä iso lasikulho joka täytetään kolikoilla. Annetaan sitten 1000 ihmisen toisistaan riippumatta arvata, että kuinka paljon kulhossa on rahaa. Näin suuren joukon keskiarvotettu mielipide on hämmästyttävän lähellä oikeaa. Arvaukset jakautuvat normaalijakauman mukaan, eli suurin osa arvioista on vähintään kohtuullisen oikeassa. Jos tämä arvausleikki muutetaan huutokaupaksi, eli korkein huutaja saa ostaa rahakulhon itselleen, kuinka sitten käy? Jokainen tekee edelleen omat arvionsa rahamäärästä ja huutaa summan joka on hieman alle oman arvion, tehdäkseen hyvät kaupat. Nyt kyseessä ei ole enää riippumaton arvio, vaan huudot ovat julkisia. Lopulta huutokaupan voittaa se, jonka arvio on eniten pielessä, maksaen mitä luultavimmin ylihintaa ko. kulhosta. Mitäs tekemistä tällä on sitten vedonlyönnin kanssa?

Vanha totuus on, että markkinat ylireagoivat erilaisiin tapahtumiin. Oma tarkennukseni tähän on se, että markkinat ylireagoivat odottamattomiin tapahtumiin. Kun tutkin jalkapallo-ottelun kertoimien reaktiota vedonlyöntipörssin live-peleissä, niin hämmästelin aluksi, että miksi markkinat enneminkin alireagoivat maaleihin. Sehän johtuu tietenkin siitä, että maalit jalkapallo-ottelussa eivät ole mitenkään odottamattomia tapahtumia (poikkeuksena Kreikan liiga). Jokainen vedonlyöjä odottaa maaleja syntyvän ja kun sellainen tulee, ovat markkinat siihen jo valmistautuneet reagoiden hyvin johdonmukaisesti. Jos kyse on oikeasti odottamattomasta tapahtumasta, niin silloin markkinat ylireagoivat. Otetaan esimerkkinä jalkapallo-ottelu josta markkinoille tulee tieto kahden huippupelaajan (samasta joukkueesta) loukkaantumisesta. Tällöin vastajoukkueen kertoimesta tulee välittömästi pelattava koska heidän todennäköisyys voittaa ottelu kasvaa. Kerroin jatkaa laskuaan niin alas, että ihmiset eivät sitä enää pelaa, tätä seuraa yleensä markkinoiden korjausreaktio jolloin kerroin taas nousee, ei kuitenkaan alkuperäiselle tasolleen, vaan markkinoiden tasapainotilaan. Kyseessä oli tapahtuma jota voidaan hyvin verrata huutokauppaan, viimeinen huutaja on aina väärässä. Vastaavanlainen tapahtuma oli tänä vuonna Helsingin pörssissä. Biohit julkaisee pörssitiedotteen, jonka mukaan se on kehittänyt syöpää aiheuttavan aineen torjuntaan sopivan tuotteen. Pörssikurssi ampaisi hetkessä noin 1,5 eurosta yli 4 euroon. Josta se sitten korjausliikkeen aiheuttaman laski hieman alle kolmeen tasoittuakseen noin kolmeen euroon.

Etenkin laukkahevosvedonlyönnissä kertoimet elävät hyvin paljon ennen lähtöhetkeä. Kertoimet reagoivat salamannopeasti kaikenlaiseen dis-informaatioon jolla ei luulisi olevan mitään vaikutusta lopputulokseen. Hiljattain katselin live-lähetystä juuri ennen hevoskilpailun lähtöä. Kommentaattori totesi, että hänen mielestään lähdön suosikki on hieman liian ylipelattu (kerroin liian alhainen). Markkinat reagoivat tähän välittömästi ja suosikin kerroin lähti nousuun. Yhden ainoan kommentaattorin lauseen vuoksi! Olen varma, että ko. hevonen ei tätä kuullut koska voitti juoksun helposti.

Vuoden loppuun mennessä sain laukkahevoskassani nipin napin kolminkertaistettua. Itse asiassa jo hieman aikaisemmin, mutta pari typerää vetoa ja kassa meni takapakkia hetken palatakseen taas kasvu-uralle. Laukkahevoslähtöjä on päivittäin noin 20, joten teoriassa kassan saisi kaksinkertaistettua noin kahden viikon välein jos pelaa kaikki lähdöt kaikkina arkipäivinä. Näin siis ainakin teoriassa. Uskon, että pystyn vielä huomattavasti parantamaan tulostani keskittymällä paremmin siihen mitä olen tekemässä. Nyt pystyn voittamaan noin 80 % lähdöistä, mutta häviön sattuessa ne ovat olleet paljon suurempia kuin voitot. Kun huomaa kertoimien liikkuvan itseään vastaan, pitäisi pystyä heti hyppäämään pois ja hyväksyä pieni tappio. Sen sijaan olen usein vain jäänyt tuijottamaan hölmönä kun kertoimet laukkaavat väärän suuntaan – tunnen silloin itseni ihan jänikseksi auton valojen edessä.

Muutenkin treidaus eroaa melko lailla ”perinteisestä” vedonlyönnistä. Todennäköisyyksillä, taustatyöllä tai muulla vastaavalla ei ole mitään merkitystä, ainoa mikä merkitsee on kertoimien volatiliteetti. Itse pelaaminen on intuitiivista käyrien tuijottelua ja klikkailua. Mitä paremmin hommaan keskittyy, sen paremmin menee. Matemaattisesti ajatellen tällainen treidaus on hölmöläisten puuhaa, koska jokainen treidaus avataan ja suljetaan. Tämä tarkoittaa sitä, että toinen pää on varmasti hyvä ylikerroin ja toinen todennäköisesti alikerroin. Jos tämän alikertoimen jättäisi pelaamatta, olisi tulos vielä parempi. Silloinhan on kyse vedonlyönnistä. Jos esimerkiksi jonkin hepan kerroin on 5 noin 20 min. ennen lähtöä ja kerroin nousee arvoon 10 muutamassa minuutissa, niin voidaan olettaa, että heppa on pelaamisen arvoinen kertoimella 10. Treidauksen hyvä puoli on siinä, että tulos realisoituu välittömästi. Vältytään kokonaan häviöputkista ja vastaavasti valheellisista voittoputkista jotka myös ovat tilastollisesti odotettavissa. Treidaus on tilastollisesti ”vakaa”, kunhan ei tehdä tyhmyyksiä.

Lisäsin linkkilistalle nuoren brittiläisen kaverin blogin, tavoitteena oli tehdä 350 000 puntaa vuonna 2009. Hän ei siinä onnistunut

Ensimmäinen etappi, eli kassan kaksinkertaistaminen on nyt saavutettu. Pelikassa on nyt tämän päivän jälkeen 202,48 €

Osumatarkkuuteni on parantunut matkan varrella, koska suurin osa tuloksesta tehtiin 2 viime päivän aikana. Viimeiset 28 treidausta ilman ensimmäistäkään häviötä. Suurin hankaluus tuntuukin nyt olevan laukkahevoskilpailujen ajankohta. Niitä järjestetään päivittäin välillä 14-18, aikana jolloin tuntuisi olevan kaikkea muuta tekemistä kuin istua koneen ääressä treidaamassa. Treidaaminen vaatii onnistuakseen täydellistä keskittymistä ja en ole saanut siihen oikein mahdollisuutta kuin parina viime päivänä. Pienikin herpaantuminen saa kassavirran negatiiviseksi. Nämä seikat huomioon ottaen on pakko olla tyytyväinen saavutettuun tulokseen.

Pelejä on seurannan alusta kertynyt 202 kappaletta ja osumatarkkuus hiukan päälle 80 %, joten jotakin on tehty oikein, koska kolikkoa heittämällä ei siihen pysty. Nyt vain jännitetään kuinka tilanne muuttuu panoskoon kasvaessa. Pienet summat menevät helposti kaupaksi, mutta suuret varmasti hitaammin.

Ainoastaan epätehokkailla markkinoilla on mahdollista tehdä rahaa vedonlyönnissä. Olen tutkinut asiaa paljon etenkin jalkapallon näkökulmasta ja tullut siihen tulokseen, että markkinat ovat hyvinkin tehokkaat. Asia edelleen korostuu live-vedonlyönnissä. Kaikenlaiset live-veto  ”strategiat” ovat pelkkää ajanhukkaa jossa rahaa siirretään sama määrä pelitililtä pois ja sinne takaisin. Ei siinä häviä, muttei voitakaan mitään. Joskus oikein hämmästelen kuinka hyvin kertoimet asettuvat kohdilleen Betfairissa. Jalkapallo on erittäin hyvin tilastoitu laji ja lisäksi siinä on tapahtumia (maaleja) ottelua kohden suhteellisen vähän. Lähes kaikki pelaajat odottavat, että markkinat ylireagoivat pelin tapahtumiin, jolloin ne sitten markkinasääntöjen mukaan kuitenkin alireagoivat, koska kaikki odottavat ylireagointia. Markkinat tasaavat itsensä. Tiettyjä toistuvia vääristymiä olen havainnut ja olen niistä aiemmin kirjoittanutkin. Usein nämä vain ovat sellaisia, että rahan tekeminen niillä on hankalaa. Jalkapallotteluissa esim. tulosvedon lopputulos 0-3 on lähes järjestäen alipelattu antaen mahdollisuuden tuottoon. Kertoimet ko. kohteessa asettuvat tuonne 60< luokkaan, joka varmasti saa pelaajaan kiroamaan käsitteen pitkä juoksu. Jotain muuta pitää keksiä.

Epätehokkaita markkinoita on hyvä metsästää tutkimalla kertoimien volatiliteettiä. Runsaasti edestakaisin sahaavat kertoimet kielivät markkinoiden ”epätietoisuudesta”. Tällaisesta ovat hyvänä esimerkkinä laukkahevoskilpailut. Laukkahevoskilpailuja järjestetään päivittäin useita ja ne keräävät paljon rahallista vaihtoa. Mielenkiintoista on, että valtaosa pelivaihdosta valuu sisään aivan viime minuuteilla ennen kohteen alkamista. Kertoimet elävät viimeisten minuuttien aikana aivan omaa elämäänsä tarjoten viekkaalle pelaajalle paljon mahdollisuuksia. Viimeisten minuuttien aikana ei markkinoille enää tule mitään oleellista informaatiota joka tämän volatiliteetin selittäisi, sen saavat aikaan treidaajat jotka yrittävät sulkea positionsa ennen kohteen alkamista.

Tässä pelissä pärjätäkseen ei tarvitse tietää hevosista yhtään mitään. Ainoa mikä kiinnostaa on mihin suuntaan kertoimet liikkuvat ja rahastaa sillä. Tämä tieto ei toki tee tästä yhtään helpompaa, mutta markkinoiden epätehokkuus ainakin teoriassa mahdollistaa voitollisen pelaamisen. Jonkin hassun nimisen hevosen kerroin 10 minuuttia ennen juoksua voi olla 5.5 josta se sitten laskee muutamassa minuutissa arvoon 3 noustakseen sitten takaisin alkuperäiselle tasolleen minuuttia ennen lähtöä. Kaikki tämä voi tapahtua ilman, että mikään ”ulkopuolinen” vaikuttaisi näihin kertoimiin. Valtavat rahamassat liikuttavat kertoimia ihan itsestään. Joskus tietyn hevosen kohdalla outo käytös saattaa laukaista kerroinrallin, mutta harvemmin. Suurin osa Betfairilla ammatikseen pelaavat ovat keskittyneet juuri näihin ”pre-race” markkinoihin.

Asiasta innostuneena päätin rahoittaa ammattilaisten toimintaa hyppäämällä leikkiin mukaan. Aloitan kuvitteellisella 100 € pohjakassalla treidaamisen laukkahevoskilpailuissa. Kaikkien vedonlyöntisääntöjen mukaan sijoitan vain pienen osan tästä kassasta kerrallaan, joten mahdolliset voitot ovat pieniä, mutta niin ovat sitten tappiotkin.

Ensimmäinen päivä meni hyvin (aloittelijan tuuria). Ainostaan kaksi hävittyä vetoa. Pelikassa on nyt  111,05€

Tietoturvaa pitää olla nyt kaikkialla. Tietoturvan nimissä näemme hirvittävästi vaivaa suojataksemme tietoja, joiden suojaaminen ei aiemmin tullut edes mieleen. Tietoturvayhtiöt maalaavat lohdutonta kuvaa tietoturvan nykytilasta, heidän mielestään Internet on saastunut pohjiaan myöten. Lääkkeeksi tähän ongelmaan tarjotaan massiivisiksi paisuneita anti-virus, anti-malware, anti-bot, total security firewall suiteja, joiden tehtävänä on suojella meitä kaikelta pahalta. Huvittavinta tässä on se, että nämä massiivisiksi paisuneet tietoturvaohjelmistot aiheuttavat itsessään enemmän ongelmia kuin ne uhat joilta yrittävät meitä suojata. Esimerkkinä näiden ohjelmien kyseenalaisesta suunnittelusta antavat niiden mukana tuleva palomuuri. Perusasetuksiltaan nämä palomuurit (aivan kuten oikean palomuurin kuuluukin tehdä) sulkevat KAIKEN lähtevän ja saapuvan liikenteen. Aina kun kone yrittää keskustella verkkoon, estää palomuuri liikenteen oletuksena, kysyen sallitaanko vai estetäänkö kyseinen liikenne. Ilmoitus on yleensä kryptinen tyyliin: Do you want to allow Svchost.exe to connect to UDP:1234? Tavallisella käyttäjällä ei ole hajuakaan mitä se tarkoittaa, mutta jatkuvat kysymykset ärsyttävät, jolloin siihen vastataan vaihtoehdolla yes/always. Samalla kaavalla vastataan kaikkiin kysymyksiin. Lopputuloksena palomuuri on aivan hyödytön koska kaikkeen vastataan kuitenkin myöntävästi. Palomuureista ei kuitenkaan tehdä järkeviä joihin olisi esikonfiguroitu ”normaali” liikenne, koska raflaavasti reagoiva palomuuri antaa tunteen, että se toimii.

Jos kävelet Giganttiin tai vastaavaan ja ostat sieltä uuden tietokoneen, niin sinun ei tarvitse olla lainkaan huolissasi tietoturvasta. Kone on näet jo esiasennettu täyteen kaikkea paskaa jo valmistajan toimesta. On Media smartia, advisoria, Adobe speed launcheja, toolbareja ja lukuisten ohjelmien hyödyttömiä kokeiluversioita jne. Yksi sähköpostia lähettävä mato ei tässä tunnu enää missään, kone on käyttökelvoton jo tehtaalta lähtiessään. Miten suojautua tältä?

Yritykset astuvat samaan tietoturvamiinaan kuin kotikäyttäjätkin, ne vain maksavat siitä enemmän.  Firmoihin lampsii tietoturvakonsultteja saarnaamaan tietoturvauhista lisäten samaan hengenvetoon kuinka tietoturvaan haaskatut rahat pitää nähdä investointina eikä kuluina. Tyytyväisenä sitten ostellaan kalliita palomuureja, web-suodattimia, salaustekniikoita jne. Pätemättömyytensä tason saavuttanut tietohallintopäällikkö uskoo olevansa turvassa, kunhan on sijoittanut tietoturvaan tarpeeksi rahaa. Kukaan ei ole sisäistänyt, että tietoturvan mahdollinen puute on sosiaalinen ongelma, johon ei löydy teknistä ratkaisua. Olen esimerkiksi aina ihmetellyt yritysten käsittämätöntä salasanapolitiikkaa. Salasanan pitää olla tietyn pituinen, sen pitää sisältää kaikki mahdollisia merkkejä maan ja taivaan väliltä, lisäksi se pitää vaihtaa usein ja järjestelmä muistaa viisi edellistä, joka tekee kierrättämisen hankalaksi. Mitä sellaiselle salasanalle tehdään? Aivan oikein, se kirjoitetaan jonnekin (helppoon paikkaan) muistiin. Ilmainen vinkki kaikille oman arvonsa tunteville tietohallintapäälliköille tai vastaaville: pitäkää salasanat min. 15 merkkisinä. Salasana voi olla vaikkapa selväkielinen lause välilyönteineen. Ei varmasti aukea kuin aseella uhaten. Lisähyötynä on se, että sellaista salasanaa ei käytetä kun kirjaudutaan Facebookiin. Ihmiset näet haluavat käyttää samaa salasanaa mahdollisimman useaan paikkaan. Tällaista salasanaa ei tarvitse juurikaan vaihdella, koska sen teoreettinen murtamisaika on toistaiseksi valovuosia.

Etätyö on vihreyttä parhaimmillaan ja se onkin mahdollistettu monessa yrityksessä. Etäyhteyksien turvaamiseksi RSA:n lottonumeroita arpovat pulikat ovat käyneet hyvin kaupaksi. Konkreettinen härpäke antaa turvallisuuden tunteen. Nerokasta. Pulikassa ei olekaan mitään vikaa, mutta pelkällä lottonumerolla ei pääse vielä yrityksen verkkoon, vaan se vaatii kaverikseen vähintään salasanan. Salasana onkin kätevä liimata tarralla pulikan kylkeen. Oma nimi on myös hyvä siihen lisätä, ettei pulikka sekaannu kaverin kanssa.

Kaikesta huolimatta liputan itsekin tietoturvan nimeen, voisinpa väittää olevani jopa sen jonkinlainen ammattilainen. Kritisoin vain sitä tapaa jolla sitä markkinoidaan. Joka viikko on jossain lehdessä kuvaa F-securen alipaineistetusta viruskammiosta josta julistetaan maailmanloppua jonkin pöpön muka uhatessa. Tällä nimenomaan halutaan vahvistaa sitä käsitystä, että asiat ovat oikeasti kuin 24 tv-sarjassa. Kassavirta pysyy positiivisena. Lehdet kirjoittavat viikoittain kuinka jostain on löytynyt jokin vakava haavoittuvuus. Tosiasia on kuitenkin, että tästä ”vakavasta haavoittuvuudesta” on pitkä matka siihen, että sitä hyödynnetään. Silloinkin syy on yleensä laiskan ylläpitäjän johon ei teknistä ratkaisua löydy.

Kun asiaa tarkastellaan sen valossa, että millaisia oikeasti vakavia tietomurtoja tai vastaavia on tehty, niin ovat ne huomattavasti arkisempia kuin mitä James Bond elokuvissa on nähty. Luottokorttitietoja varastetaan jatkuvasti ja näitä tietoja myös käytetään hyväksi. Ongelma ei taaskaan ole tekninen. Luottokortteja oli jo ennen kuin koko käsitettä tietoturva oli edes olemassa. Luottokortista itsestään on paljaalla silmillä luettavissa kaikki ne tiedot mitä tarvitaan ostosten tekemiseen. Niin kauan kun hyväksymme tämän, ei parannusta ole luvassa, pyöri se F-securen keltainen valo kuinka vinhaan tahansa. Pankkitunnuksia kysellään ihmisiltä ystävällisesti erilaisin viestein, moni niitä antaa ja menettää rahansa. Rikas Nigerialainen leskirouva tarvitsee apuasi ja lupaa korvata sen ruhtinaallisesti. Sanotaan, että on rikollista antaa typerien pitää rahansa. Et oikeasti tarvitse sitä virusturvaa puhelimeesi, helpompaa on vain sulkea se Bluetooth. Tieturvaan on olemassa paljon enemmän ratkaisuja kuin on ongelmia.

Elämän kulkusuunta on kiinni tekemistämme päätöksistä. Päätöksiä teemme päivässä tuhansittain, valtaosa niistä rutiininomaisesti asiaa sen kummemmin miettimättä. Joskus päätökset vaativat harkintaa ja oletamme niiden vaikuttavan ratkaisevasti siihen mitä tulevaisuus tuo tulleessaan. Eli päätöstä edeltää aina ”kurkistus” tulevaan ja siten valitaan vaihtoehto joka miellyttää eniten. Jos päätöksenteko koetaan erityisen hankalaksi, on ihmisillä taipumus lykätä sitä tuonnemmaksi tai antaa jonkun toisen tehdä valinta puolestamme. Lähes kaikki olemme nykyisessä elämäntilanteessamme itse tekemiemme päätöksien seurauksena. Elämä heittää eteemme jatkuvasti valintoja, joiden seurauksena joudumme tekemään päätöksiä. Jälkeenpäin on jokaisen helppo mainita ne tärkeät päätökset jotka ovat muokanneet elämäämme eniten. Usein on niin, että päätöksentekohetkellä hyvinkin vähäpätöinen päätös on osoittautunut hyvin merkittäväksi ja hyvin tärkeältä tuntunut päätös on jälkikäteen osoittautunut merkitykseltään vähäpätöiseksi.

Etenkin työelämässä arvostetaan hyviä ”päätöksentekijöitä”. Onko sellaisia olemassakaan? Paljon on tutkittu sitä, että kannattaako päätökset tehdä enemmän intuition vai pelkästään puhtaan faktan varassa. Lyhyesti voidaan sanoa, että jos päätettävän asian lopputulokseen vaikuttavia tekijöitä on hyvin rajallisesti, niin kylmään faktatietoon perustuvat päätökset ovat parempia. Tällaisia tilanteita on hyvin harvassa, jotkin yksinkertaiset pelit tulevat lähinnä mieleen. Usein lopputulokseen vaikuttaa lukemattomat eri tekijät joista emme päätöksentekohetkellä ole edes tietoisia, puhumattakaan siitä, että osaisimme arvioida niiden vaikutusta. ”Ammattilaiset” tekevät osuvia päätöksiä kokemukseen perustuvalla intuitiolla. F1-tallipäällikkön Ross Brawnin kykyä tehdä kisan aikaisia oikeita taktisia ratkaisuja pidetään ilmiömäisenä. Hänen päätöksensä ovat hieno esimerkki kokemuksen tuomasta ”näppituntumasta”, tällaisessa tilanteessa ei kerta kaikkiaan ole aikaa purkaa tilannetta faktoihin ja tehdä harkittuja päätöksiä. Olen aikaisemmin kirjoittanut siitä, että kyky tehdä oikeita päätöksiä vain heikkenee mitä enemmän faktoja on käytettävissä. Lisääntynyt tietomäärä ainoastaan hankaloittaa oleellisen tiedon seulontaa oleellisesta kasvattaen virhemarginaalia. Hyvät päätökset ovat yksinkertaisia.

Miksi sitten tuntuu, että toiset vain tekevät järjestäen fiksumpia päätöksiä kuin toiset? Voiko päätöksentekijänä kehittyä?  Kaikki tekevät päätöksensä sen mukaan miltä uskovat tulevaisuuden näyttävän. Ennustaminen on vaikeaa ja tulevaisuuden ennustaminen on erityisen vaikeaa. Menneisyys ja tulevaisuus näyttävät mielissämme yksinkertaistetulta versiolta nykyisyydestä. Olen huomannut, että ”huonoja” päätöksiä tekevät ihmiset tekevät päätöksenä sen perusteella miltä he HALUAISIVAT tulevaisuuden näyttävän.  Moni yritys on historian saatossa kaatunut siihen, että yritysjohto ei ole pysynyt muuttuvan maailman tahdissa vaikka merkit ovat olleet ilmassa. He ovat tehneet päätöksiä sen mukaan miten he haluaisivat että asiat ovat tulevaisuudessa. Levy-yhtiöt taistelevat parhaillaan tuulimyllyjä vastaan ja tekevät päätöksensä pitkälti perustuen siihen miten he haluaisivat, että tulee käymään vaikka levymyynti katoaa alta ja toimintaympäristö muuttuu.

Politiikassa tällaisia virheellisiä toive-päätöksiä tehdään runsaasti. Ydinvoimaa vastustetaan ja vaihtoehdoksi toivotaan, että ihmiset oppisivat säästämään energiaa paremmin. Ruotsissa päätettiin kansanäänestyksellä luopua kokonaan ydinvoimasta. Kansa teki päätöksensä sen mukaan kuin he haluaisivat asioiden olevan tulevaisuudessa. Ottamatta tässä kantaa ydinvoimaan, voin vain todeta, että päätös oli yksiselitteisesti huono.

Huonon päätöksen voi kyllä tunnistaa ajoissa. Sähköinen henkilökortti  (HST) floppasi pahasti huonoihin päätöksiin. Kortti vaatii erillisen lukijan ja sen käyttö on hankalaa.  Miksi kukaan hankkisi tietokoneeseen sidotun ylimääräisen härpäkkeen kun saman voi tehdä pankkitunnuksilla helpommin? Siksi, että joku toiveissaan ajatteli ihmisten oleva valmiita muuttamaan toimintatapojaan. Lähes aina, jos päätös edellyttää ihmisten muuttavan toimintatapojaan tai uuden oppimista, ollaan heikoilla jäillä.  Ihminen huijaa näin jatkuvasti myös itseään. Tietokoneen kovalevyt hajoavat jatkuvasti ja samalla menetetään niiden sisältämät tiedot, koska varmuuskopiota ei tietenkään ole otettu. Kaikki toki tiedostavat ja myöntävät varmuuskopioinnin tärkeyden, mutta eivät vaan saa sitä aikaiseksi. Jos heille asetetaan kysymys (ennen levyrikkoa), että oletko vuoden päästä huolehtinut asiasta, lähes jokainen vastaa myöntävästi, että kyllä pitäisi joo. Mikä ei tietenkään tapahdu. Kuitenkin he tekevät päätöksensä sen perusteella, että varmuuskopioinnista tullaan huolehtimaan.

Kukaan ei voi nähdä tulevaisuutta ja vielä harvemmin se on sellainen kuin toivot. Älä siis tee päätöstäsi sen perusteella.

Kukaan ei tunnu tietävän minne on matkalla, mutta helvetinmoinen kiire sinne kuitenkin on. Nykyaikainen työelämä vaatii ihmiseltä kohtuuttoman paljon. Mahdottomat aikataulut, budjetit, katteettomat lupaukset jne. johtavat ylipitkiin työpäiviin ja sitä kautta tilanteeseen jota myös stressiksi kutsutaan. Ennen oli helpompaa.

Tämä edellinen nyt oli tietenkin täyttä paskaa, koskaan ei työelämä ole ollut yhtä helppoa kuin nyt. Suomen sisällissota alkoi siitä, että työläisten ja torppareiden olot olivat niin surkeat. Silloin työläisen tappoi kurjuus, taudit, vitutus ja onnettomuudet. Nyt työläinen tappaa itsensä kotikutoisella stressillä kun on niin ”kiire”. Ennen työ oli oikeasti niin paskamaista, että kenellekään ei tullut mikään stressi tai burnout edes mieleen. Ei päässyt työterveyslääkärin puheille vuodattamaan, että on niin rankkaa.

Pysytään nykypäivässä. Miksi kaikilla tuntuu aina olevan niin kiire? Ehkäpä Peterin periaate antaa vastauksen tähänkin. Olen pannut merkille, että kiire ei ole niinkään riippuvainen työtehtävästä vaan enemmänkin henkilöstä. Tietyt ihmiset ovat aina kiireisiä, tehtävästä riippumatta. Olen tavannut kiireisiä ihmisiä jopa kaupungin ja kunnan työntekijöissä! Kiireisiä ihmisiä yhdistää seuraavat asiat:

-He ovat nousseet oman pätemättömyytensä tasolleen. Kun yritetään selvitä tehtävistä joita ei osata, niin osaamattomuuttaan on pakko kompensoida lisäämällä työtunteja, joka tietenkin pahentaa tilannetta entisestään. Ehkäpä vielä paremmin tämä osaamattomuus näkyy siinä, että jos yritetään suorittaa tehtävää jota ei hallita, niin ei osata keskittyä olennaiseen, jolloin deadlinet paukkuvat ja venyvät. Kokenut, asiansa osaava kokki valmistaa ohjeesta jonkin ruokalajin harrastelijakokkia paljon paremmin ja nopeammin koska hän tietää mikä ohjeessa on olennaista ja mikä ei. Harrastelijan on luettava ohjetta pilkulleen, koska ei tiedä, että mikä vaihe on kriittinen ja mikä vähemmän kriittinen. Ammattilainen osaa ”fuskata” oikeista paikoista lopputuloksen silti kärsimättä. Pahimmassa tapauksessa ei osata tehdä, mutta hutiloidaan silti ja vääristä paikoista. Jokainen italialaisen tai ranskalaisen auton omistaja tietää mistä puhun.

-Kiireiset ihmiset arvostavat työtä itseisarvona. Työ on itsessään jotenkin tärkeää, lopputulos ei usein niinkään. En ole koskaan ymmärtänyt miksi jotkut kehuvat tekevänsä pitkiä työpäiviä. Eikös se tarkoita silloin, että tekee jotain väärin? Idioottimaisinta mitä olen kuullut on, että ”tässä työssä sinun odotetaan tekevän 10 tunnin työpäiviä”!? Ei kukaan työnantaja oleta mitään sellaista? Tuloksia voidaan ja pitääkin vaatia, mutta eivät ne tunnit ketään autuaaksi tee. Kiireiset, pitkää työpäivää tekevät ihmiset ajattelevat, että tällainen on osoitus uhrautuvuudesta ja työnantajan kunnioituksesta. Ei, se on vain osoitus typeryydestä ja siitä, että on oman pätemättömyytensä tasolla.

Olen huomannut erään mielenkiintoisen seikan, josta muodostan Peterin aksiooman:

”Vähiten aikaansaavat ihmiset valittavat ajanpuutettaan eniten”

Ihminen joka ei kiireiltään ehdi harrastaa liikuntaa, lukea kirjoja, katsoa elokuvia, tavata ystäviään jne. Ei oikeastaan ehdi yhtään mitään muutakaan. Elämä valuu viemäriin helvetinmoisella kiireellä, mutta mitään ei silti tapahdu. Outoa.

Koska haen tällä kirjoituksella messiaanisia sävyjä, niin yritetään antaa hieman kättä pidempääkin niille raukoille jotka pilaavat elämänsä tekemällä ”työtä” 60 tuntia viikossa.

Huolehdi kunnostasi. 8 tuntia yössä unta ja yksi tunti liikuntaa on vähimmäisvaatimus. Tähän on sitä paitsi kaikilla varmasti aikaa, koska A.Stubbia mukaillen tunti liikuntaa antaa kaksi tuntia ylimääräistä kaikkeen muuhun.

Opi hallitsemaan työtehtäväsi hyvin. Pyri kaikessa mitä teet parempaan tuottavuuteen. Tähän sopii hokema siitä kun mies juoksi polkupyörän vierellä. Häneltä kysyttiin: "Miksi et nouse polkupyörän selkään?"
Vastaus: "Minulla on niin kiire etten ehdi nousta!" Tätä voi erittäin hyvin soveltaa nykyaikaiseen tietokoneella tehtävään työhön. Työvälineen, siis tietokoneen käyttö on niin alkeellisella tasolla, että kaiken tekemiseen tuhraantuu liikaa sitä kallisarvoista aikaa. Jokainen pienikin ongelma pysäyttää työnteon, rutiininomaisia tehtäviä ei osata automatisoida jne. Tietokoneen käyttö on monimutkaista, eikä motivaatioita sen oppimiseen ole koska jossain takaraivossa muhii kunnia-ajatus, ettei it-osaaminen ole ydinosaamisaluettani! Tällaisissa tapauksissa ydinosaamista on harvemmin mikään muukaan.

Opi erottamaan oleellinen epäoleellisesta. Tämä on ehkä kaikkein tärkein neuvo ja samalla kaikkein vaikein noudattaa. Oleellista kun ei pystytä epäoleellisesta erottamaan, ellei työtään oikeasti hallitse. Jos kaikessa pyrkii aina siihen 110 % lopputulokseen ja joutuu sen vuoksi tekemään ylimääräistä, on lopputuloksena varmasti katastrofi. Asiansa osaava tekee lyhyessä ajassa priimaa ja osaa keskittyä oleelliseen. Tällaisella tavalla hommat pysyy mielekkäinä ja voimia riittää muuhunkin. Muista, että tuhoisin yhdistelmä on olla tyhmä ja tarmokas. Älykäs ja laiska vie maailmaa eteenpäin. Kaikki merkittävät innovaatiot ovat syntyneet älyn ja laiskuuden kohtaamisesta.

Yritä tarkkailla työtehtäviäsi ulkopuolisen silmin. Kärsiikö kukaan jos lopputulos ei ole täydellinen? ja täydellinen kenen mielestä? Kuka sen määrittelee? Mitä jos se ei valmistukaan ajoissa? Yleensä jos deadline myöhästyy, niin ainoa seuraamus on, että se vain myöhästyy. Suurin osa tehtävistä on sellaisia, että niitä ei kannata tehdä ollenkaan. Etenkin jos vaihtoehdot ovat, että tehdäänkö nopeasti ja huonosti vai eikö tehdä olleenkaan? Ei tehdä ollenkaan. Väitän, että jos kierrät ympäri työmaata/toimistoa, niin suurin osa ihmisistä pusaa jonninjoutavien asioiden parissa, eivät kun osaa erottaa oleellista epäoleellisesta. Arvioni mukaan noin 80 % tehdystä työstä on sellaista joka voitaisiin hyvin jättää tekemättä. Kuinka paljon ihmiset tuhraavat aikaa turhissa palavereissa, valmistelevat demoja, kirjottavat raportteja (tai blogeja) joita kukaan ei koskaan lue jne. Keskity olennaiseen!