The Peter Principle

Tehokkaat markkinat ovat yksi vedonlyöjän pahimmista vihollisista. Ainoa tapaa voittaa on löytää väärin hinnoiteltuja kohteita mutta tehokkaat markkinat eliminoivat tällaiset kohteet hyvin tehokkaasti. Aikoina jolloin vedonvälittäjät laskivat kertoimet yksinään, saattoi taitava vedonlyöjä löytää helpostikin pelattavia kohteita laskemalla itse kertoimet vedonvälittäjää tarkemmin. Oli myös hyvin mahdollista, että vedonlyöjällä oli pelattavasta kohteesta ns. ”sisäpiiritietoa” jota ei ollut vedonvälittäjän käytettävissä. Sellaiset ajat ovat valitettavasti mennyttä. Nykyään kaikki tieto ovat helposti kenen tahansa saatavilla, sama koskee tilastotietoja ja menetelmiä niiden hyödyntämisestä kerroinlaskennassa. Internet on pullollaan kerroinvertailusivustoja sekä botteja jotka etsivät arbitraasikohteita. Vedonlyöntipörssit kruunaavat tämän kaiken tehostamalla markkinat äärimmilleen.

Olen jo aiemmin kirjoittanut siitä kuinka suuri joukko on arvioinnissaan tarkempi kuin muutama ”asiantuntija”. Otetaan esimerkkinä iso lasikulho joka täytetään kolikoilla. Annetaan sitten 1000 ihmisen toisistaan riippumatta arvata, että kuinka paljon kulhossa on rahaa. Näin suuren joukon keskiarvotettu mielipide on hämmästyttävän lähellä oikeaa. Arvaukset jakautuvat normaalijakauman mukaan, eli suurin osa arvioista on vähintään kohtuullisen oikeassa. Jos tämä arvausleikki muutetaan huutokaupaksi, eli korkein huutaja saa ostaa rahakulhon itselleen, kuinka sitten käy? Jokainen tekee edelleen omat arvionsa rahamäärästä ja huutaa summan joka on hieman alle oman arvion, tehdäkseen hyvät kaupat. Nyt kyseessä ei ole enää riippumaton arvio, vaan huudot ovat julkisia. Lopulta huutokaupan voittaa se, jonka arvio on eniten pielessä, maksaen mitä luultavimmin ylihintaa ko. kulhosta. Mitäs tekemistä tällä on sitten vedonlyönnin kanssa?

Vanha totuus on, että markkinat ylireagoivat erilaisiin tapahtumiin. Oma tarkennukseni tähän on se, että markkinat ylireagoivat odottamattomiin tapahtumiin. Kun tutkin jalkapallo-ottelun kertoimien reaktiota vedonlyöntipörssin live-peleissä, niin hämmästelin aluksi, että miksi markkinat enneminkin alireagoivat maaleihin. Sehän johtuu tietenkin siitä, että maalit jalkapallo-ottelussa eivät ole mitenkään odottamattomia tapahtumia (poikkeuksena Kreikan liiga). Jokainen vedonlyöjä odottaa maaleja syntyvän ja kun sellainen tulee, ovat markkinat siihen jo valmistautuneet reagoiden hyvin johdonmukaisesti. Jos kyse on oikeasti odottamattomasta tapahtumasta, niin silloin markkinat ylireagoivat. Otetaan esimerkkinä jalkapallo-ottelu josta markkinoille tulee tieto kahden huippupelaajan (samasta joukkueesta) loukkaantumisesta. Tällöin vastajoukkueen kertoimesta tulee välittömästi pelattava koska heidän todennäköisyys voittaa ottelu kasvaa. Kerroin jatkaa laskuaan niin alas, että ihmiset eivät sitä enää pelaa, tätä seuraa yleensä markkinoiden korjausreaktio jolloin kerroin taas nousee, ei kuitenkaan alkuperäiselle tasolleen, vaan markkinoiden tasapainotilaan. Kyseessä oli tapahtuma jota voidaan hyvin verrata huutokauppaan, viimeinen huutaja on aina väärässä. Vastaavanlainen tapahtuma oli tänä vuonna Helsingin pörssissä. Biohit julkaisee pörssitiedotteen, jonka mukaan se on kehittänyt syöpää aiheuttavan aineen torjuntaan sopivan tuotteen. Pörssikurssi ampaisi hetkessä noin 1,5 eurosta yli 4 euroon. Josta se sitten korjausliikkeen aiheuttaman laski hieman alle kolmeen tasoittuakseen noin kolmeen euroon.

Etenkin laukkahevosvedonlyönnissä kertoimet elävät hyvin paljon ennen lähtöhetkeä. Kertoimet reagoivat salamannopeasti kaikenlaiseen dis-informaatioon jolla ei luulisi olevan mitään vaikutusta lopputulokseen. Hiljattain katselin live-lähetystä juuri ennen hevoskilpailun lähtöä. Kommentaattori totesi, että hänen mielestään lähdön suosikki on hieman liian ylipelattu (kerroin liian alhainen). Markkinat reagoivat tähän välittömästi ja suosikin kerroin lähti nousuun. Yhden ainoan kommentaattorin lauseen vuoksi! Olen varma, että ko. hevonen ei tätä kuullut koska voitti juoksun helposti.

Vuoden loppuun mennessä sain laukkahevoskassani nipin napin kolminkertaistettua. Itse asiassa jo hieman aikaisemmin, mutta pari typerää vetoa ja kassa meni takapakkia hetken palatakseen taas kasvu-uralle. Laukkahevoslähtöjä on päivittäin noin 20, joten teoriassa kassan saisi kaksinkertaistettua noin kahden viikon välein jos pelaa kaikki lähdöt kaikkina arkipäivinä. Näin siis ainakin teoriassa. Uskon, että pystyn vielä huomattavasti parantamaan tulostani keskittymällä paremmin siihen mitä olen tekemässä. Nyt pystyn voittamaan noin 80 % lähdöistä, mutta häviön sattuessa ne ovat olleet paljon suurempia kuin voitot. Kun huomaa kertoimien liikkuvan itseään vastaan, pitäisi pystyä heti hyppäämään pois ja hyväksyä pieni tappio. Sen sijaan olen usein vain jäänyt tuijottamaan hölmönä kun kertoimet laukkaavat väärän suuntaan – tunnen silloin itseni ihan jänikseksi auton valojen edessä.

Muutenkin treidaus eroaa melko lailla ”perinteisestä” vedonlyönnistä. Todennäköisyyksillä, taustatyöllä tai muulla vastaavalla ei ole mitään merkitystä, ainoa mikä merkitsee on kertoimien volatiliteetti. Itse pelaaminen on intuitiivista käyrien tuijottelua ja klikkailua. Mitä paremmin hommaan keskittyy, sen paremmin menee. Matemaattisesti ajatellen tällainen treidaus on hölmöläisten puuhaa, koska jokainen treidaus avataan ja suljetaan. Tämä tarkoittaa sitä, että toinen pää on varmasti hyvä ylikerroin ja toinen todennäköisesti alikerroin. Jos tämän alikertoimen jättäisi pelaamatta, olisi tulos vielä parempi. Silloinhan on kyse vedonlyönnistä. Jos esimerkiksi jonkin hepan kerroin on 5 noin 20 min. ennen lähtöä ja kerroin nousee arvoon 10 muutamassa minuutissa, niin voidaan olettaa, että heppa on pelaamisen arvoinen kertoimella 10. Treidauksen hyvä puoli on siinä, että tulos realisoituu välittömästi. Vältytään kokonaan häviöputkista ja vastaavasti valheellisista voittoputkista jotka myös ovat tilastollisesti odotettavissa. Treidaus on tilastollisesti ”vakaa”, kunhan ei tehdä tyhmyyksiä.

Lisäsin linkkilistalle nuoren brittiläisen kaverin blogin, tavoitteena oli tehdä 350 000 puntaa vuonna 2009. Hän ei siinä onnistunut

Ensimmäinen etappi, eli kassan kaksinkertaistaminen on nyt saavutettu. Pelikassa on nyt tämän päivän jälkeen 202,48 €

Osumatarkkuuteni on parantunut matkan varrella, koska suurin osa tuloksesta tehtiin 2 viime päivän aikana. Viimeiset 28 treidausta ilman ensimmäistäkään häviötä. Suurin hankaluus tuntuukin nyt olevan laukkahevoskilpailujen ajankohta. Niitä järjestetään päivittäin välillä 14-18, aikana jolloin tuntuisi olevan kaikkea muuta tekemistä kuin istua koneen ääressä treidaamassa. Treidaaminen vaatii onnistuakseen täydellistä keskittymistä ja en ole saanut siihen oikein mahdollisuutta kuin parina viime päivänä. Pienikin herpaantuminen saa kassavirran negatiiviseksi. Nämä seikat huomioon ottaen on pakko olla tyytyväinen saavutettuun tulokseen.

Pelejä on seurannan alusta kertynyt 202 kappaletta ja osumatarkkuus hiukan päälle 80 %, joten jotakin on tehty oikein, koska kolikkoa heittämällä ei siihen pysty. Nyt vain jännitetään kuinka tilanne muuttuu panoskoon kasvaessa. Pienet summat menevät helposti kaupaksi, mutta suuret varmasti hitaammin.

Ainoastaan epätehokkailla markkinoilla on mahdollista tehdä rahaa vedonlyönnissä. Olen tutkinut asiaa paljon etenkin jalkapallon näkökulmasta ja tullut siihen tulokseen, että markkinat ovat hyvinkin tehokkaat. Asia edelleen korostuu live-vedonlyönnissä. Kaikenlaiset live-veto  ”strategiat” ovat pelkkää ajanhukkaa jossa rahaa siirretään sama määrä pelitililtä pois ja sinne takaisin. Ei siinä häviä, muttei voitakaan mitään. Joskus oikein hämmästelen kuinka hyvin kertoimet asettuvat kohdilleen Betfairissa. Jalkapallo on erittäin hyvin tilastoitu laji ja lisäksi siinä on tapahtumia (maaleja) ottelua kohden suhteellisen vähän. Lähes kaikki pelaajat odottavat, että markkinat ylireagoivat pelin tapahtumiin, jolloin ne sitten markkinasääntöjen mukaan kuitenkin alireagoivat, koska kaikki odottavat ylireagointia. Markkinat tasaavat itsensä. Tiettyjä toistuvia vääristymiä olen havainnut ja olen niistä aiemmin kirjoittanutkin. Usein nämä vain ovat sellaisia, että rahan tekeminen niillä on hankalaa. Jalkapallotteluissa esim. tulosvedon lopputulos 0-3 on lähes järjestäen alipelattu antaen mahdollisuuden tuottoon. Kertoimet ko. kohteessa asettuvat tuonne 60< luokkaan, joka varmasti saa pelaajaan kiroamaan käsitteen pitkä juoksu. Jotain muuta pitää keksiä.

Epätehokkaita markkinoita on hyvä metsästää tutkimalla kertoimien volatiliteettiä. Runsaasti edestakaisin sahaavat kertoimet kielivät markkinoiden ”epätietoisuudesta”. Tällaisesta ovat hyvänä esimerkkinä laukkahevoskilpailut. Laukkahevoskilpailuja järjestetään päivittäin useita ja ne keräävät paljon rahallista vaihtoa. Mielenkiintoista on, että valtaosa pelivaihdosta valuu sisään aivan viime minuuteilla ennen kohteen alkamista. Kertoimet elävät viimeisten minuuttien aikana aivan omaa elämäänsä tarjoten viekkaalle pelaajalle paljon mahdollisuuksia. Viimeisten minuuttien aikana ei markkinoille enää tule mitään oleellista informaatiota joka tämän volatiliteetin selittäisi, sen saavat aikaan treidaajat jotka yrittävät sulkea positionsa ennen kohteen alkamista.

Tässä pelissä pärjätäkseen ei tarvitse tietää hevosista yhtään mitään. Ainoa mikä kiinnostaa on mihin suuntaan kertoimet liikkuvat ja rahastaa sillä. Tämä tieto ei toki tee tästä yhtään helpompaa, mutta markkinoiden epätehokkuus ainakin teoriassa mahdollistaa voitollisen pelaamisen. Jonkin hassun nimisen hevosen kerroin 10 minuuttia ennen juoksua voi olla 5.5 josta se sitten laskee muutamassa minuutissa arvoon 3 noustakseen sitten takaisin alkuperäiselle tasolleen minuuttia ennen lähtöä. Kaikki tämä voi tapahtua ilman, että mikään ”ulkopuolinen” vaikuttaisi näihin kertoimiin. Valtavat rahamassat liikuttavat kertoimia ihan itsestään. Joskus tietyn hevosen kohdalla outo käytös saattaa laukaista kerroinrallin, mutta harvemmin. Suurin osa Betfairilla ammatikseen pelaavat ovat keskittyneet juuri näihin ”pre-race” markkinoihin.

Asiasta innostuneena päätin rahoittaa ammattilaisten toimintaa hyppäämällä leikkiin mukaan. Aloitan kuvitteellisella 100 € pohjakassalla treidaamisen laukkahevoskilpailuissa. Kaikkien vedonlyöntisääntöjen mukaan sijoitan vain pienen osan tästä kassasta kerrallaan, joten mahdolliset voitot ovat pieniä, mutta niin ovat sitten tappiotkin.

Ensimmäinen päivä meni hyvin (aloittelijan tuuria). Ainostaan kaksi hävittyä vetoa. Pelikassa on nyt  111,05€

Tietoturvaa pitää olla nyt kaikkialla. Tietoturvan nimissä näemme hirvittävästi vaivaa suojataksemme tietoja, joiden suojaaminen ei aiemmin tullut edes mieleen. Tietoturvayhtiöt maalaavat lohdutonta kuvaa tietoturvan nykytilasta, heidän mielestään Internet on saastunut pohjiaan myöten. Lääkkeeksi tähän ongelmaan tarjotaan massiivisiksi paisuneita anti-virus, anti-malware, anti-bot, total security firewall suiteja, joiden tehtävänä on suojella meitä kaikelta pahalta. Huvittavinta tässä on se, että nämä massiivisiksi paisuneet tietoturvaohjelmistot aiheuttavat itsessään enemmän ongelmia kuin ne uhat joilta yrittävät meitä suojata. Esimerkkinä näiden ohjelmien kyseenalaisesta suunnittelusta antavat niiden mukana tuleva palomuuri. Perusasetuksiltaan nämä palomuurit (aivan kuten oikean palomuurin kuuluukin tehdä) sulkevat KAIKEN lähtevän ja saapuvan liikenteen. Aina kun kone yrittää keskustella verkkoon, estää palomuuri liikenteen oletuksena, kysyen sallitaanko vai estetäänkö kyseinen liikenne. Ilmoitus on yleensä kryptinen tyyliin: Do you want to allow Svchost.exe to connect to UDP:1234? Tavallisella käyttäjällä ei ole hajuakaan mitä se tarkoittaa, mutta jatkuvat kysymykset ärsyttävät, jolloin siihen vastataan vaihtoehdolla yes/always. Samalla kaavalla vastataan kaikkiin kysymyksiin. Lopputuloksena palomuuri on aivan hyödytön koska kaikkeen vastataan kuitenkin myöntävästi. Palomuureista ei kuitenkaan tehdä järkeviä joihin olisi esikonfiguroitu ”normaali” liikenne, koska raflaavasti reagoiva palomuuri antaa tunteen, että se toimii.

Jos kävelet Giganttiin tai vastaavaan ja ostat sieltä uuden tietokoneen, niin sinun ei tarvitse olla lainkaan huolissasi tietoturvasta. Kone on näet jo esiasennettu täyteen kaikkea paskaa jo valmistajan toimesta. On Media smartia, advisoria, Adobe speed launcheja, toolbareja ja lukuisten ohjelmien hyödyttömiä kokeiluversioita jne. Yksi sähköpostia lähettävä mato ei tässä tunnu enää missään, kone on käyttökelvoton jo tehtaalta lähtiessään. Miten suojautua tältä?

Yritykset astuvat samaan tietoturvamiinaan kuin kotikäyttäjätkin, ne vain maksavat siitä enemmän.  Firmoihin lampsii tietoturvakonsultteja saarnaamaan tietoturvauhista lisäten samaan hengenvetoon kuinka tietoturvaan haaskatut rahat pitää nähdä investointina eikä kuluina. Tyytyväisenä sitten ostellaan kalliita palomuureja, web-suodattimia, salaustekniikoita jne. Pätemättömyytensä tason saavuttanut tietohallintopäällikkö uskoo olevansa turvassa, kunhan on sijoittanut tietoturvaan tarpeeksi rahaa. Kukaan ei ole sisäistänyt, että tietoturvan mahdollinen puute on sosiaalinen ongelma, johon ei löydy teknistä ratkaisua. Olen esimerkiksi aina ihmetellyt yritysten käsittämätöntä salasanapolitiikkaa. Salasanan pitää olla tietyn pituinen, sen pitää sisältää kaikki mahdollisia merkkejä maan ja taivaan väliltä, lisäksi se pitää vaihtaa usein ja järjestelmä muistaa viisi edellistä, joka tekee kierrättämisen hankalaksi. Mitä sellaiselle salasanalle tehdään? Aivan oikein, se kirjoitetaan jonnekin (helppoon paikkaan) muistiin. Ilmainen vinkki kaikille oman arvonsa tunteville tietohallintapäälliköille tai vastaaville: pitäkää salasanat min. 15 merkkisinä. Salasana voi olla vaikkapa selväkielinen lause välilyönteineen. Ei varmasti aukea kuin aseella uhaten. Lisähyötynä on se, että sellaista salasanaa ei käytetä kun kirjaudutaan Facebookiin. Ihmiset näet haluavat käyttää samaa salasanaa mahdollisimman useaan paikkaan. Tällaista salasanaa ei tarvitse juurikaan vaihdella, koska sen teoreettinen murtamisaika on toistaiseksi valovuosia.

Etätyö on vihreyttä parhaimmillaan ja se onkin mahdollistettu monessa yrityksessä. Etäyhteyksien turvaamiseksi RSA:n lottonumeroita arpovat pulikat ovat käyneet hyvin kaupaksi. Konkreettinen härpäke antaa turvallisuuden tunteen. Nerokasta. Pulikassa ei olekaan mitään vikaa, mutta pelkällä lottonumerolla ei pääse vielä yrityksen verkkoon, vaan se vaatii kaverikseen vähintään salasanan. Salasana onkin kätevä liimata tarralla pulikan kylkeen. Oma nimi on myös hyvä siihen lisätä, ettei pulikka sekaannu kaverin kanssa.

Kaikesta huolimatta liputan itsekin tietoturvan nimeen, voisinpa väittää olevani jopa sen jonkinlainen ammattilainen. Kritisoin vain sitä tapaa jolla sitä markkinoidaan. Joka viikko on jossain lehdessä kuvaa F-securen alipaineistetusta viruskammiosta josta julistetaan maailmanloppua jonkin pöpön muka uhatessa. Tällä nimenomaan halutaan vahvistaa sitä käsitystä, että asiat ovat oikeasti kuin 24 tv-sarjassa. Kassavirta pysyy positiivisena. Lehdet kirjoittavat viikoittain kuinka jostain on löytynyt jokin vakava haavoittuvuus. Tosiasia on kuitenkin, että tästä ”vakavasta haavoittuvuudesta” on pitkä matka siihen, että sitä hyödynnetään. Silloinkin syy on yleensä laiskan ylläpitäjän johon ei teknistä ratkaisua löydy.

Kun asiaa tarkastellaan sen valossa, että millaisia oikeasti vakavia tietomurtoja tai vastaavia on tehty, niin ovat ne huomattavasti arkisempia kuin mitä James Bond elokuvissa on nähty. Luottokorttitietoja varastetaan jatkuvasti ja näitä tietoja myös käytetään hyväksi. Ongelma ei taaskaan ole tekninen. Luottokortteja oli jo ennen kuin koko käsitettä tietoturva oli edes olemassa. Luottokortista itsestään on paljaalla silmillä luettavissa kaikki ne tiedot mitä tarvitaan ostosten tekemiseen. Niin kauan kun hyväksymme tämän, ei parannusta ole luvassa, pyöri se F-securen keltainen valo kuinka vinhaan tahansa. Pankkitunnuksia kysellään ihmisiltä ystävällisesti erilaisin viestein, moni niitä antaa ja menettää rahansa. Rikas Nigerialainen leskirouva tarvitsee apuasi ja lupaa korvata sen ruhtinaallisesti. Sanotaan, että on rikollista antaa typerien pitää rahansa. Et oikeasti tarvitse sitä virusturvaa puhelimeesi, helpompaa on vain sulkea se Bluetooth. Tieturvaan on olemassa paljon enemmän ratkaisuja kuin on ongelmia.

Elämän kulkusuunta on kiinni tekemistämme päätöksistä. Päätöksiä teemme päivässä tuhansittain, valtaosa niistä rutiininomaisesti asiaa sen kummemmin miettimättä. Joskus päätökset vaativat harkintaa ja oletamme niiden vaikuttavan ratkaisevasti siihen mitä tulevaisuus tuo tulleessaan. Eli päätöstä edeltää aina ”kurkistus” tulevaan ja siten valitaan vaihtoehto joka miellyttää eniten. Jos päätöksenteko koetaan erityisen hankalaksi, on ihmisillä taipumus lykätä sitä tuonnemmaksi tai antaa jonkun toisen tehdä valinta puolestamme. Lähes kaikki olemme nykyisessä elämäntilanteessamme itse tekemiemme päätöksien seurauksena. Elämä heittää eteemme jatkuvasti valintoja, joiden seurauksena joudumme tekemään päätöksiä. Jälkeenpäin on jokaisen helppo mainita ne tärkeät päätökset jotka ovat muokanneet elämäämme eniten. Usein on niin, että päätöksentekohetkellä hyvinkin vähäpätöinen päätös on osoittautunut hyvin merkittäväksi ja hyvin tärkeältä tuntunut päätös on jälkikäteen osoittautunut merkitykseltään vähäpätöiseksi.

Etenkin työelämässä arvostetaan hyviä ”päätöksentekijöitä”. Onko sellaisia olemassakaan? Paljon on tutkittu sitä, että kannattaako päätökset tehdä enemmän intuition vai pelkästään puhtaan faktan varassa. Lyhyesti voidaan sanoa, että jos päätettävän asian lopputulokseen vaikuttavia tekijöitä on hyvin rajallisesti, niin kylmään faktatietoon perustuvat päätökset ovat parempia. Tällaisia tilanteita on hyvin harvassa, jotkin yksinkertaiset pelit tulevat lähinnä mieleen. Usein lopputulokseen vaikuttaa lukemattomat eri tekijät joista emme päätöksentekohetkellä ole edes tietoisia, puhumattakaan siitä, että osaisimme arvioida niiden vaikutusta. ”Ammattilaiset” tekevät osuvia päätöksiä kokemukseen perustuvalla intuitiolla. F1-tallipäällikkön Ross Brawnin kykyä tehdä kisan aikaisia oikeita taktisia ratkaisuja pidetään ilmiömäisenä. Hänen päätöksensä ovat hieno esimerkki kokemuksen tuomasta ”näppituntumasta”, tällaisessa tilanteessa ei kerta kaikkiaan ole aikaa purkaa tilannetta faktoihin ja tehdä harkittuja päätöksiä. Olen aikaisemmin kirjoittanut siitä, että kyky tehdä oikeita päätöksiä vain heikkenee mitä enemmän faktoja on käytettävissä. Lisääntynyt tietomäärä ainoastaan hankaloittaa oleellisen tiedon seulontaa oleellisesta kasvattaen virhemarginaalia. Hyvät päätökset ovat yksinkertaisia.

Miksi sitten tuntuu, että toiset vain tekevät järjestäen fiksumpia päätöksiä kuin toiset? Voiko päätöksentekijänä kehittyä?  Kaikki tekevät päätöksensä sen mukaan miltä uskovat tulevaisuuden näyttävän. Ennustaminen on vaikeaa ja tulevaisuuden ennustaminen on erityisen vaikeaa. Menneisyys ja tulevaisuus näyttävät mielissämme yksinkertaistetulta versiolta nykyisyydestä. Olen huomannut, että ”huonoja” päätöksiä tekevät ihmiset tekevät päätöksenä sen perusteella miltä he HALUAISIVAT tulevaisuuden näyttävän.  Moni yritys on historian saatossa kaatunut siihen, että yritysjohto ei ole pysynyt muuttuvan maailman tahdissa vaikka merkit ovat olleet ilmassa. He ovat tehneet päätöksiä sen mukaan miten he haluaisivat että asiat ovat tulevaisuudessa. Levy-yhtiöt taistelevat parhaillaan tuulimyllyjä vastaan ja tekevät päätöksensä pitkälti perustuen siihen miten he haluaisivat, että tulee käymään vaikka levymyynti katoaa alta ja toimintaympäristö muuttuu.

Politiikassa tällaisia virheellisiä toive-päätöksiä tehdään runsaasti. Ydinvoimaa vastustetaan ja vaihtoehdoksi toivotaan, että ihmiset oppisivat säästämään energiaa paremmin. Ruotsissa päätettiin kansanäänestyksellä luopua kokonaan ydinvoimasta. Kansa teki päätöksensä sen mukaan kuin he haluaisivat asioiden olevan tulevaisuudessa. Ottamatta tässä kantaa ydinvoimaan, voin vain todeta, että päätös oli yksiselitteisesti huono.

Huonon päätöksen voi kyllä tunnistaa ajoissa. Sähköinen henkilökortti  (HST) floppasi pahasti huonoihin päätöksiin. Kortti vaatii erillisen lukijan ja sen käyttö on hankalaa.  Miksi kukaan hankkisi tietokoneeseen sidotun ylimääräisen härpäkkeen kun saman voi tehdä pankkitunnuksilla helpommin? Siksi, että joku toiveissaan ajatteli ihmisten oleva valmiita muuttamaan toimintatapojaan. Lähes aina, jos päätös edellyttää ihmisten muuttavan toimintatapojaan tai uuden oppimista, ollaan heikoilla jäillä.  Ihminen huijaa näin jatkuvasti myös itseään. Tietokoneen kovalevyt hajoavat jatkuvasti ja samalla menetetään niiden sisältämät tiedot, koska varmuuskopiota ei tietenkään ole otettu. Kaikki toki tiedostavat ja myöntävät varmuuskopioinnin tärkeyden, mutta eivät vaan saa sitä aikaiseksi. Jos heille asetetaan kysymys (ennen levyrikkoa), että oletko vuoden päästä huolehtinut asiasta, lähes jokainen vastaa myöntävästi, että kyllä pitäisi joo. Mikä ei tietenkään tapahdu. Kuitenkin he tekevät päätöksensä sen perusteella, että varmuuskopioinnista tullaan huolehtimaan.

Kukaan ei voi nähdä tulevaisuutta ja vielä harvemmin se on sellainen kuin toivot. Älä siis tee päätöstäsi sen perusteella.

Kukaan ei tunnu tietävän minne on matkalla, mutta helvetinmoinen kiire sinne kuitenkin on. Nykyaikainen työelämä vaatii ihmiseltä kohtuuttoman paljon. Mahdottomat aikataulut, budjetit, katteettomat lupaukset jne. johtavat ylipitkiin työpäiviin ja sitä kautta tilanteeseen jota myös stressiksi kutsutaan. Ennen oli helpompaa.

Tämä edellinen nyt oli tietenkin täyttä paskaa, koskaan ei työelämä ole ollut yhtä helppoa kuin nyt. Suomen sisällissota alkoi siitä, että työläisten ja torppareiden olot olivat niin surkeat. Silloin työläisen tappoi kurjuus, taudit, vitutus ja onnettomuudet. Nyt työläinen tappaa itsensä kotikutoisella stressillä kun on niin ”kiire”. Ennen työ oli oikeasti niin paskamaista, että kenellekään ei tullut mikään stressi tai burnout edes mieleen. Ei päässyt työterveyslääkärin puheille vuodattamaan, että on niin rankkaa.

Pysytään nykypäivässä. Miksi kaikilla tuntuu aina olevan niin kiire? Ehkäpä Peterin periaate antaa vastauksen tähänkin. Olen pannut merkille, että kiire ei ole niinkään riippuvainen työtehtävästä vaan enemmänkin henkilöstä. Tietyt ihmiset ovat aina kiireisiä, tehtävästä riippumatta. Olen tavannut kiireisiä ihmisiä jopa kaupungin ja kunnan työntekijöissä! Kiireisiä ihmisiä yhdistää seuraavat asiat:

-He ovat nousseet oman pätemättömyytensä tasolleen. Kun yritetään selvitä tehtävistä joita ei osata, niin osaamattomuuttaan on pakko kompensoida lisäämällä työtunteja, joka tietenkin pahentaa tilannetta entisestään. Ehkäpä vielä paremmin tämä osaamattomuus näkyy siinä, että jos yritetään suorittaa tehtävää jota ei hallita, niin ei osata keskittyä olennaiseen, jolloin deadlinet paukkuvat ja venyvät. Kokenut, asiansa osaava kokki valmistaa ohjeesta jonkin ruokalajin harrastelijakokkia paljon paremmin ja nopeammin koska hän tietää mikä ohjeessa on olennaista ja mikä ei. Harrastelijan on luettava ohjetta pilkulleen, koska ei tiedä, että mikä vaihe on kriittinen ja mikä vähemmän kriittinen. Ammattilainen osaa ”fuskata” oikeista paikoista lopputuloksen silti kärsimättä. Pahimmassa tapauksessa ei osata tehdä, mutta hutiloidaan silti ja vääristä paikoista. Jokainen italialaisen tai ranskalaisen auton omistaja tietää mistä puhun.

-Kiireiset ihmiset arvostavat työtä itseisarvona. Työ on itsessään jotenkin tärkeää, lopputulos ei usein niinkään. En ole koskaan ymmärtänyt miksi jotkut kehuvat tekevänsä pitkiä työpäiviä. Eikös se tarkoita silloin, että tekee jotain väärin? Idioottimaisinta mitä olen kuullut on, että ”tässä työssä sinun odotetaan tekevän 10 tunnin työpäiviä”!? Ei kukaan työnantaja oleta mitään sellaista? Tuloksia voidaan ja pitääkin vaatia, mutta eivät ne tunnit ketään autuaaksi tee. Kiireiset, pitkää työpäivää tekevät ihmiset ajattelevat, että tällainen on osoitus uhrautuvuudesta ja työnantajan kunnioituksesta. Ei, se on vain osoitus typeryydestä ja siitä, että on oman pätemättömyytensä tasolla.

Olen huomannut erään mielenkiintoisen seikan, josta muodostan Peterin aksiooman:

”Vähiten aikaansaavat ihmiset valittavat ajanpuutettaan eniten”

Ihminen joka ei kiireiltään ehdi harrastaa liikuntaa, lukea kirjoja, katsoa elokuvia, tavata ystäviään jne. Ei oikeastaan ehdi yhtään mitään muutakaan. Elämä valuu viemäriin helvetinmoisella kiireellä, mutta mitään ei silti tapahdu. Outoa.

Koska haen tällä kirjoituksella messiaanisia sävyjä, niin yritetään antaa hieman kättä pidempääkin niille raukoille jotka pilaavat elämänsä tekemällä ”työtä” 60 tuntia viikossa.

Huolehdi kunnostasi. 8 tuntia yössä unta ja yksi tunti liikuntaa on vähimmäisvaatimus. Tähän on sitä paitsi kaikilla varmasti aikaa, koska A.Stubbia mukaillen tunti liikuntaa antaa kaksi tuntia ylimääräistä kaikkeen muuhun.

Opi hallitsemaan työtehtäväsi hyvin. Pyri kaikessa mitä teet parempaan tuottavuuteen. Tähän sopii hokema siitä kun mies juoksi polkupyörän vierellä. Häneltä kysyttiin: "Miksi et nouse polkupyörän selkään?"
Vastaus: "Minulla on niin kiire etten ehdi nousta!" Tätä voi erittäin hyvin soveltaa nykyaikaiseen tietokoneella tehtävään työhön. Työvälineen, siis tietokoneen käyttö on niin alkeellisella tasolla, että kaiken tekemiseen tuhraantuu liikaa sitä kallisarvoista aikaa. Jokainen pienikin ongelma pysäyttää työnteon, rutiininomaisia tehtäviä ei osata automatisoida jne. Tietokoneen käyttö on monimutkaista, eikä motivaatioita sen oppimiseen ole koska jossain takaraivossa muhii kunnia-ajatus, ettei it-osaaminen ole ydinosaamisaluettani! Tällaisissa tapauksissa ydinosaamista on harvemmin mikään muukaan.

Opi erottamaan oleellinen epäoleellisesta. Tämä on ehkä kaikkein tärkein neuvo ja samalla kaikkein vaikein noudattaa. Oleellista kun ei pystytä epäoleellisesta erottamaan, ellei työtään oikeasti hallitse. Jos kaikessa pyrkii aina siihen 110 % lopputulokseen ja joutuu sen vuoksi tekemään ylimääräistä, on lopputuloksena varmasti katastrofi. Asiansa osaava tekee lyhyessä ajassa priimaa ja osaa keskittyä oleelliseen. Tällaisella tavalla hommat pysyy mielekkäinä ja voimia riittää muuhunkin. Muista, että tuhoisin yhdistelmä on olla tyhmä ja tarmokas. Älykäs ja laiska vie maailmaa eteenpäin. Kaikki merkittävät innovaatiot ovat syntyneet älyn ja laiskuuden kohtaamisesta.

Yritä tarkkailla työtehtäviäsi ulkopuolisen silmin. Kärsiikö kukaan jos lopputulos ei ole täydellinen? ja täydellinen kenen mielestä? Kuka sen määrittelee? Mitä jos se ei valmistukaan ajoissa? Yleensä jos deadline myöhästyy, niin ainoa seuraamus on, että se vain myöhästyy. Suurin osa tehtävistä on sellaisia, että niitä ei kannata tehdä ollenkaan. Etenkin jos vaihtoehdot ovat, että tehdäänkö nopeasti ja huonosti vai eikö tehdä olleenkaan? Ei tehdä ollenkaan. Väitän, että jos kierrät ympäri työmaata/toimistoa, niin suurin osa ihmisistä pusaa jonninjoutavien asioiden parissa, eivät kun osaa erottaa oleellista epäoleellisesta. Arvioni mukaan noin 80 % tehdystä työstä on sellaista joka voitaisiin hyvin jättää tekemättä. Kuinka paljon ihmiset tuhraavat aikaa turhissa palavereissa, valmistelevat demoja, kirjottavat raportteja (tai blogeja) joita kukaan ei koskaan lue jne. Keskity olennaiseen!

Äitienpäivänä on tapana loihtia brunssi. Brunssi on kait jonkinlainen aamupalan ja lounaan välimuoto, jonka yhteydessä nautitaan ehdottomasti kuohuvaa. Kauemmaksi arjesta ei kotikonstein enää pääse.

Tämänkertainen brunssi koostuu baageleista (tai ainakin piti, sämpylöitä niistä sitten tuli) ja smoothiesta.

Baagelit (sämpylät)

Valmista taikina johon tulee 3/4 osaa vehnäjauhoa ja 1/4 ruisjauhoa. Mausta taikina suolalla, siirapilla ja reippaalla kädellä voita. Sekoita hiiva haaleaan veteen ja lisää taikinaan. Anna taikinan kohota noin tunnin, enemmänkin. Taikinan PITÄÄ olla löysää, jopa vetistä. Vetisestä taikinasta saadaan ilmavia ja kevyitä sämpylöitä. Valuta taikina pellille ja ripottele päälle unikonsiemeniä. Jos olet menossa lähiaikoina huumetestiin, käytä seesaminsiemeniä. Paista uunissa kypsiksi.

Voitele baagelit mustapippurilla, sitruunamehulla ja yrteillä maustetulla tuorejuustolla, juustoa saa olla paksu kerros. Täytteeksi kylmäsavulohta ja savustettua hevosenpaistia. Tilliä, persiljaa, salaattia tms. väliin.

Smoothie

Sekoita sauvasekoittimella turkkilaista jugurttia ja mustikkakeittoa. Lisää sekaan sopivasti jäitä, siirappia (mieluiten liikaa) ja limemehua. Tee toinen (erivärinen) smoothie mansikoista, banaaneista tai vaikkapa vadelmista ja kaada molemmat samanaikaisesti lasiin, jolloin saat kivan kaksivärisen smoothien.

Kahviksi suosittelen Zoegan, Arvid Nordqvistin tai Löfbergs Lilan mustaksi paahdettuja kahvilaatuja. Suomalaiset, vatsaa korventavat pula-ajan alipaahdetut kahvit voi huoletta jättää kaupan hyllylle. Terveisiä Pauligille.

Hyvää äitienpäivää!

” Yritys on yleisessä kielenkäytössä käytetty yhteisnimike yhden tai useamman henkilön harjoittamalle, yleensä taloudellista hyötyä tavoittelevalle, toiminnalle. Yritystoiminnan harjoittamiseksi yrittäjä/yrittäjät perustavat usein yhtiön, jonka puitteissa ja nimissä yritystoimintaa harjoitetaan. Yrityksiä on olemassa useissa eri yhtiömuodoissa.”

Näin sanoo Wikipedia yrityksistä. Osakeyhtiö on suosittu yritysmuoto, siihen on monta hyvää syytä. Osakeyhtiöllä tarkoitetaan sitä, että yrityksen omistus on jaettu esim. 1000 osakkeeseen. Yrityksen omistus voi näin olla keskittynyttä tai hyvin hajautettua. Kun yritys tekee voittoa, maksetaan tavallisesti osakekohtaista osinkoa, eli jaetaan voitto. Voitto voidaan myös sijoittaa muuta käyttöä varten, tästä päättää erillinen yhtiökokous.  Osakeyhtiön, tai minkä tahansa yhtiön käypää arvoa on hyvin kimurantti arvioida. Arvo koostuu pääosin yrityksen omaisuudesta ja tulevaisuuden odotuksista. Tulevaisuutta on kenenkään mahdoton arvioida ja omaisuuden arviointi on vaikeaa pääosin siitä syystä, että yritysten kirjanpito ei ole tästä maailmasta. Tilinpäätös saadaan näyttämään juuri siltä miltä halutaan, kun tarpeeksi kikkaillaan poistoilla, jaksotuksilla ja alaskirjauksilla. Lopputuloksesta ei enää kukaan ota selvää.

Silloin kun kukaan ei tiedä, yleinen mielipide on paras. Julkisten osakeyhtiöiden osuuksista käydään avoimesti kauppaa paikassa nimeltä pörssi. Huoraamalla itseään pörssissä on yrityksillä mahdollisuus hakea sieltä rahoitusta, se voi jopa toimia jos yleinen usko yritykseen on kova. Kaikkien etu on, jos pörssissä käytävä kauppa olisi rehellistä, mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan. Pörssi työllistää välillisesti armeijoittain tarkastajia, konsultteja, lakimiehiä jne. jotka vaativat, valvovat, tarkkailevat ja rajoittavat pörssissä käytävää kauppaa.

Kaikki tämä valtava regulaatio on johtanut siihen, että nykyiset, etenkin julkiset osakeyhtiöt ovat aika erikoisia laitoksia, joita ainakaan vapaa markkinatalous ei olisi muokannut sellaiseksi, millaisia ne nyt ovat. Nykyään on tärkeää, että yritys menestyy ensisijaisesti pörssissä, kaikki muu on toisarvoista. Pörssiarvossa nähdään selvästikin jotain, mitä siellä ei ole. Pörssiyritysten omistus on jakautunut kasvottomaksi. Yritykseen sijoitetaan rahastojen kautta, joilta vaaditaan jatkuvaa arvonnousua myös lyhyellä tähtäimellä. Koska pörssiyrityksen tehtävä on tuottaa jatkuvaa voittoa omistajilleen, syntyi käsite kvartaalikapitalismi. Toteuttaessaan tätä ”voittoa omistajille” tehtävää, yritykset suunnittelevat toimiaan ainoastaan kolmen kuukauden päähän. Yritysjohto, joka suunnittelee investointeja useamman vuoden jänteellä on epäonnistunut tehtävässään.  Tästä syystä moni järkeväkin investointi jää tekemättä, jos vaarana on, että se lyhyellä aikavälillä heikentäisi  yrityksen osakekohtaista tulosta. Hyvänä esimerkkinä ovat Amerikkalaiset autotehtaat, jotka nyt ovat konkurssikypsiä, koska kvartaalikapitalismin alttarilla säästettiin tuotekehityksestä.

Osakeyhtiöitä johtaa palkattu johto ja yrityksen strategiasta vastaa sen hallitus. Hallitus koostuu lähes aina henkilöistä joilla ei ole kyseisen alan ammattitaitoa tai edes sen tuntemusta. Johdolla on usein molempia, mutta heidän pitää nauttia (epäpätevän) hallituksen luottamusta. Koska yrityksen varsinaiset omistajat eivät tähän yhtälöön mahdu, voi johto vapaasti ryövätä itselleen satumaiset edut palkkojen, bonuksien, optioiden ym. muodossa. Kun kissa on poissa, hyppivät hiiret pöydillä. Todella erikoinen järjestely jos tarkemmin pysähtyy miettimään.

Nyt Fortumin tapauksessa saimme ainutlaatuisesti seurata kuinka omistaja (valtio, kansa) käytti julkista valtaansa, johtaen nopeasti yhtiön toimitusjohtajan  sekä hallituksen eroon. Omistaja piti johdon etuja, etenkin optioita kohtuuttomina. Kapitalistinen näkemys on, että optiot ovat yrityksen omia rahoja, jotka voidaan jakaa kuten halutaan. Molemmat näkemykset ovat periaatteessa oikeassa.  Optioiden suurin ongelma on se, että ne eritoten palkitsevat lyhyen ajan kurssinousua johtaen virheinvestointeihin ja kurssien ”manipulointiin”. Optiothan muuttuvat rahaksi ainoastaan silloin jos kurssi nousee.  Fortumin tapauksessa on aika selvää, että ”osakkeenomistajien omat rahat”, joista optiot maksettiin, oli kerätty suoraan kansalta tavalla jonka ainoastaan monopoli mahdollistaa. En ymmärrä miksi sellaisesta pitäisi palkita johon kuka tahansa kykenee.

Yritykset eivät sinällään tarvitse pörssiä mihinkään, mutta pörssi on silti oleva koska jossain yrityksistä käytäisiin joka tapauksessa kauppaa. Pörssiarvo on vain saanut sellaiset mittasuhteet joka on kääntynyt yrityksiä itseään vastaan. Yrityksen tavoite EI voi olla pörssiarvon lisääminen, sen on oltava seuraus, ei syy.

” Shareholder value is an outcome—not a strategy” sanoi muuten kvartaalikapitalismin isänä pidetty Jack Welch hiljattain.

Punajuurichevresalaatti

Maistuvan ruoan valmistaminen on periaatteessa yksinkertaista, mutta silti niin vaikeaa. Ravintolat ja iänikuisia reseptikirjojaan lukevat kotikokit epäonnistuvat tehtävässään säännöllisesti. Annan nyt muutaman rahanarvoisen vinkin, jotta sen jamievaikukalieoliverin opuksen voi jatkossakin jättää kauppaan ja keskittyä ruoanlaittoon.

Makuaisti on tärkein, joskaan ei ainoa aisti, jolla ruoan miellyttävyyttä arvioidaan.  Ihminen maistaa viisi eri perusmakua: suola, makea, hapan, karvas ja umami. Hyvässä ruoassa pitää nämä kaikki perusmaut olla läsnä. Jos jokin perusmauista puuttuu, aistitaan ruoka mauttomaksi, eikä oikein osata täsmentää, että mikä puuttuu. Yleensä suolan puute aiheuttaa tämän. Riippuen ruoan tyypistä perusmakujen suhde vaihtelee. Karvas maistetaan “myrkyksi”, joten sen kanssa pitää olla varovainen, sen silti kuuluessa useimpiin ruokiin.

Ravintolaruoka on usein hyvin suolaista juuri siitä syystä, että suolan puute peittää kaikki muut maut. Joskus kuulee sanottavan, että suolaa voi jokainen sitten lisätä tarvittaessa oman maun mukaan. Tämä on valitettavasti pötyä. Hyvin harva tajuaa niin tehdä. Teoriaa on helppo kokeilla itsekin. Valmista jotain pöperöä, esimerkiksi jauhelihastiketta, jonka maustat oreganolla, timjamilla, salvialla, kuminalla, kaminalla whatever, mutta et suolalla. Pöperö maistuu mauttomalle, ei ainoastaa suolattomalle. Heti kun lisäät sinne suolaa, tulevat kaikki muut aromit vahvana esiin. Suola toimii ikään kuin “porttina” muille mauille. Pitää toki myös muistaa, että liika suola pilaa kaiken, mutta eiväthän tätä amerikkalaiset luekaan.

Eli kun valmistat elämäsi pöperöä huolehdi siitä, että kaikkia perusmakuja on mukana oikeassa suhteessa. Sen jälkeen ruokaa voidaan maustaa eri mausteilla, joilla saadaan esiin se oikea luonne. Kannattaa huomioida, että mausteet tuovat ruokaan tuoksua, ei makua. Kaikki mausteet aistitaan hajuna chiliä lukuun ottamatta, chili aistitaan kipuna. Ruoassa pitää olla myös rasvaa. Rasva vahvistaa ruoan makuja ja sitoo aromeja. Monen yrtin aromit ovat rasvaliukoisia, eikä niistä irtoa makua ilman rasvaa. Teelusikallinen kuivaa oreganoa suussa ei maistu sitten miltään. Lämmöllä on samantapainen vaikutus. Lämmin ruoka tuo aromit kylmää paremmin esiin.

Ruoan nautittavuutta lisää jos sen koostumus miellyttää suuta. Puhutaan sellaisesta adjektiiveista kuin rapeus, kuohkeus, mureus jne. Täydellistä lopputulosta tavoittelevalle voin vielä paljastaa, että jos ruoan valmistaa sirten, että maut sekoittuvat toisiinsa vasta suussa, on lopputulos usein täydellinen. Jos minkä tahansa annoksen vetää blenderillä mössöksi, ei nautinto siitä ainakaan parane (paitsi koirien mielestä).

Todistaakseni tätä teoriaa valmistin aiemmin mainitut asiat mielessäni punajuurichevrepinjansiemenrucolasalaatin. Maku on taivaallinen ja sopii jopa kasvissyöjille (jossa taas ei ole mitään tolkkua).

punajuurichevrepinjansiemenrucolasalaatti

Ainekset:

-Punajuuria
-Chevreä
-Pinjansimeniä
-Hunajaa
-Suolaa ja pippuria (sormisuolaa, ei mitään kilpirauhaslääkettä)
-Rucolaa
-Limeä
-oliiviöljyä

Keitä punajuuret lähes kypsiksi, ehkä noin tunnin verran. Paahda pinjansiemenet pannulla vaaleanruskeiksi hunajan kanssa. Varo, ettet ylipaahda. Viipaloi chevre sentin viipaleiksi ja lämmitä ne sopivan lämpimiksi, ei kuitenkaan sulaksi.

Viipaloi punajuuret lautaselle, aseta chevre niiden päälle. Ripottele paahdetut pinjasiemenet näiden päälle. Mausta sormisuolalla, pippurilla ja limemehulla. Rucolaa ja loraus oliiviöljyä lopuksi koko hökötyksen päälle. Tarjoa heti.

Annoksessa on

makeutta: punajuuri, hunaja
suolaa: suola, chevre
hapanta: lime
karvasta: lime, rucola, oliiviöljy
umami: chevre, punajuuri

Annoksessa maut ovat erillään sekoittuen lopullisesti vasta suussa. Lämpimän juuston rasvaisuus kokoaa aromit yhteen tehden elämyksestä ainutlaatuisen. Bon Appetit!

Ps. Jos ei maistunut, hautaa kaikki ketsuppiin. Ketsupissa kaikki perusmaut ovat tyrkyllä, siksi siitä niin  tykätään.